loka 16, 2026

|

by: Keskusliitto

|

Categories: Kannanotot, Lausunnot

Lausunto sivistys- ja tiedejaostolle hallituksen esityksestä eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2027

Helsingissä 14.10.2026

Kiitämme sivistys- ja tiedejaostoa mahdollisuudesta lausua hallituksen esityksestä vuoden 2027 talousarvioksi. Suomen Teatterijärjestöjen Keskusliitto edustaa laajasti suomalaista teatterin, tanssin ja sirkuksen kenttää: esittävän taiteen työnantajia ja työntekijöitä, järjestöjä sekä harrastajateattereita.

Vuoden 2027 talousarvio on vaalikauden viimeinen, ja se muodostaa samalla lähtötason, jolta seuraava eduskunta ja hallitus jatkavat kulttuuripoliittisen selonteon toimeenpanoa. Taiteen ja kulttuurin määrärahoihin ehdotetaan noin 569 miljoonaa euroa, mikä on noin 8 miljoonaa euroa eli noin 1,4 prosenttia enemmän kuin vuoden 2026 varsinaisessa talousarviossa. Pidämme myönteisenä, että esittävään taiteeseen ei esitetä uusia säästöjä ja että valtionosuuksiin tehdään lakisääteinen indeksitarkistus. Kasvu jää kuitenkin pienemmäksi kuin valtion menojen hintaindeksin arvioitu noin 2,2 prosentin nousu.

Esittävä taide tavoittaa ja työllistää

Esittävän taiteen (teatterin, tanssin ja sirkuksen) merkitys suomalaiselle yhteiskunnalle on kiistaton. Vuonna 2025 suomalaiset teatteri-, tanssi-, sirkus- ja oopperatoimijat tavoittivat noin 3,6 miljoonaa katsojaa, mikä on noin 100 000 enemmän kuin edellisvuonna ja korkein määrä sitten vuoden 2019. Vapaan kentän (eli valtionosuusjärjestelmän ulkopuolella toimivien ammattiyhteisöjen) esitykset tavoittavat vuosittain yli 750 000 katsojaa eli noin viidenneksen kaikista katsojista, vaikka vapaa kenttä saa alle kymmenen prosenttia esittävän taiteen valtionrahoituksesta.

Esittävän taiteen alalla työskentelee vakituisesti noin 2 500 henkilöä, ja lisäksi noin 7 500 freelanceria tai lyhytaikaisissa tehtävissä työskentelevää ammattilaista. Näin ollen alan työllistävyys on vuosittain noin 3 700 henkilötyövuotta. Suomessa on lisäksi laaja harrastajakenttä niin teatterin, tanssin kuin sirkuksen parissa. Se kasvattaa uusia esittävän taiteen tekijä- ja katsojasukupolvia, mistä syystä sen rahoittaminen on tulevaisuuden turvaamista. Lisäksi se työllistää suuren määrän ammattitaiteilijoita, muun muassa ohjaajina ja koreografeina.

Vaikka kulttuurirahoitus on nimellisesti kasvanut, inflaatio ja viime vuosien säästöt ovat heikentäneet sen todellista arvoa. Tilanne näkyy myös talousarvioesityksen omissa mittareissa, sillä kulttuuriammattien työttömien työnhakijoiden määrä kaksinkertaistui vuodesta 2024 vuoteen 2025 lähes 14 800:aan ja sen arvioidaan pysyvän noin 15 000:ssa myös vuonna 2027. Kaikki kentälle tuleva lisärahoitus työllistäisi näitä ihmisiä.

Kestävä rahoitus turvaa koko kentän

Esittävän taiteen kenttä toimii ekosysteeminä. Valtionosuusjärjestelmän piirissä toimivat teatterit sekä tanssi- ja sirkustoimijat muodostavat valtakunnallisen rungon, jonka varaan alueellinen saavutettavuus rakentuu. Vapaan kentän toimijat tuottavat uutta sisältöä, työllistävät freelancereita ja uudistavat koko alaa.

Esittävän taiteen valtionosuuksiin tehdään 3,5 prosentin indeksitarkistus, mikä on välttämätöntä mutta ei muuta järjestelmän mitoitusta. Teatterin, tanssin ja sirkuksen valtionosuuden perusteena on edelleen 2 664 henkilötyövuotta, kun niitä ennen vuoden 2025 säästöjä oli 2 776,5. Rahoitusjärjestelmä on yli 200 henkilötyövuotta jäljessä alan todellisesta työllisyyskehityksestä. Tämän rakenteellisen vajeen paikkaamiseksi järjestelmään tarvittaisiin 5 miljoonan euron lisärahoitus.

Vapaan kentän toimijat eivät kuulu valtionosuusjärjestelmään, eikä niiden avustuksia ole sidottu indeksiin. Taide- ja kulttuuriviraston mukaan taideyhteisöille myönnettävän rahoituksen laskennallinen määrä on pienentynyt noin 30 prosenttia vuodesta 2023, eikä talousarvioesityksen avustusmomentin mitoituksessa ole lisäystä, joka kääntäisi kehityksen suunnan. Selonteon toimeenpanosuunnitelmaan kirjatut monivuotiset yleisavustukset ovat tärkeä askel. Niiden rinnalle tarvitaan esittävän taiteen yhteisöjen yleisavustuksiin noin 4 miljoonan euron lisäys.

Ekosysteemin elinvoimaisuus edellyttää eri toimijoiden välisen yhteistyön rakenteellisten esteiden purkamista sekä yhteistyöhön kannustavien rahoitus-, tuotanto- ja toimintamallien kehittämistä, joista Uudet klassikot -rahoitus on yksi esimerkki.

Taidetestaajien tulevaisuuden varmistaminen on tärkeää

Lasten ja nuorten osallisuus ratkaisee, millainen yleisö ja tekijäkunta esittävällä taiteella on kymmenen ja kahdenkymmenen vuoden kuluttua. Suomen Teatterijärjestöjen Keskusliitto pitää myönteisenä, että Taidetestaajat-toiminnalle osoitetaan 3,5 miljoonaa euroa lukuvuodelle 2027–2028, sillä yli miljoona vierailua kahdeksan lukuvuoden aikana osoittaa toiminnan laajuuden. Ratkaisu koskee kuitenkin vain yhtä lukuvuotta, joten toiminnan vakiinnuttaminen valtion rahoituksella jää seuraavan hallituksen päätettäväksi. Myös harrastajakentällä on tässä keskeinen rooli, sillä harrastajateatterit ja niiden festivaalit ovat monelle nuorelle ensimmäinen kosketus esittävään taiteeseen.

Suunta seuraavalle vaalikaudelle

Eduskunnan hyväksymässä kulttuuripoliittisessa selonteossa todetaan, että ”[m]onimuotoinen ja saavutettava kulttuuri on jokaisenoikeus. Kulttuuri kuuluu kaikille riippumatta taustasta, kielestä, sijainnista, iästä tai taloudellisista resursseista.” Selonteon mukaan kulttuurilla on myös ”keskeinen rooli visaisten ongelmien ratkaisussa, yhteiskunnallisen muutoksen ajurina sekä demokratian ja yhteisöllisyyden vahvistajana.” Kulttuuri ei siis ole kuluerä vaan osa yhteiskunnan vakautta, luottamusta ja kykyä uudistua.

Selonteko ulottuu 2040-luvulle, ja sen toimeenpanosuunnitelmassa on asetettu välitavoitteet jo vuodelle 2030. Tuolloin kulttuurialan pitäisi työllistää 125 000 ihmistä ja luovien alojen liikevaihdon pitäisi olla 17,5 miljardia euroa, kun talousarvioesityksen arvio vuodelle 2027 on 118 000 työllistä ja 14,5 miljardin euron liikevaihto. Tavoitteet ovat eduskunnan yhteisiä, ja niiden saavuttaminen ratkeaa käytännössä seuraavalla vaalikaudella, jonka ensimmäinen julkisen talouden suunnitelma laaditaan syksyllä 2027.

Tiedostamme, että julkisen talouden liikkumavara on tulevinakin vuosina niukka. Juuri siksi korostamme toimia, jotka eivät edellytä suuria menolisäyksiä mutta parantavat alan kykyä suunnitella toimintaansa ja kasvattaa omia tulojaan. Monivuotiset avustukset tekevät rahoituksesta ennakoitavaa, ja kulttuuri- ja liikuntaedun korottaminen, kulttuurilahjoitusten verovähennysoikeuden laajentaminen sekä teatterilippujen arvonlisäverokannan alentaminen toisivat alalle yksityistä rahaa julkisen rinnalle. Pitkällä aikavälillä pidämme perusteltuna ylivaalikautisena tavoitteena, että kulttuurin osuus valtion budjetista nousee nykyisestä noin 0,6 prosentista yhteen prosenttiin.

Suomen Teatterijärjestöjen Keskusliitto esittää, että sivistys- ja tiedejaosto kirjaa mietintöön seuraavat suuntaviivat tulevalle vaalikaudelle

  • esittävän taiteen ekosysteemiä käsitellään yhtenä kokonaisuutena, jossa VOS-laitosten ja vapaan kentän toiminta täydentävät toisiaan
  • kulttuuripoliittisen selonteon rahoitus- ja työllisyystavoitteille laaditaan vuoteen 2030 ulottuva polku, joka sisältyy vaalikauden ensimmäiseen julkisen talouden suunnitelmaan
  • esittävän taiteen valtionosuuksien henkilötyövuosipohja mitoitetaan vastaamaan toteutunutta toimintaa
  • vapaan kentän yleisavustuksia vahvistetaan asteittain ja monivuotiset avustukset otetaan käyttöön täysimääräisesti
  • Taidetestaajat-toiminta vakiinnutetaan valtion talousarvioon.

Suomen Teatterijärjestöjen Keskusliitto toivoo, että sivistys- ja tiedejaosto ottaa edellä esitetyt asiat huomioon käsitellessään talousarvioesitystä. Kyse on investoinnista sivistykseen, työllisyyteen, alueelliseen elinvoimaan ja demokraattiseen yhteiskuntaan.

Suomen Teatterijärjestöjen Keskusliiton hallituksen puolesta,

Mika Vainio

puheenjohtaja
Suomen Teatterijärjestöjen Keskusliitto